Home Punkkilääkkeet Suuri punkkilääkevertailu – mitä tulee ottaa huomioon koiran ja kissan punkkilääkkeen valinnassa

Suuri punkkilääkevertailu – mitä tulee ottaa huomioon koiran ja kissan punkkilääkkeen valinnassa

by Sara
punkkilääke.koira.kissa

punkkilääke.koira.kissa

PÄIVITETTY 16.4.2023

Markkinoilla on runsaasti erilaisia punkkilääkkeitä. Kaikki valmisteet eivät kuitenkaan sovellu käytettäväksi kaikille koirille ja kissoille. Punkkilääkkeen valinnassa tulee ottaa huomioon, onko perheessä pieniä lapsia, muita lemmikkejä, pestäänkö eläintä paljon tai uiko se runsaasti. Punkkilääkkeet vaikuttavat myös eri tavoin. Osa valmisteista karkottaa ja tappaa punkkeja, osa vain tappaa. Punkkilääkettä valittaessa tulee myös huomioida koiran ikä, koko sekä onko se tiine tai imettävä. Suuri osa valmisteista on vapaakaupan lääkkeitä, mutta joukossa on myös reseptilääkkeitä. Tässä artikkelissa vertaillaan Suomessa markkinoilla olevia punkkilääkkeitä, jotta sinun on mahdollista valita juuri oikea valmiste omalle koirallesi tai kissallesi. 

Karkottava vai tappava punkkilääke

Markkinoilla on kahdenlaisia punkkilääkkeitä. Toiset valmisteet karkottavat ja tappavat punkkeja, toiset vain tappavat. Karkottava vaikutus tarkoittaa, että lääke ehkäisee punkin kiinnittymistä eläimeen. Tappava vaikutus puolestaan tarkoittaa, että punkki kuolee, joko purtuaan eläintä tai ollessaan kontaktissa turkkiin/ihoon vaaditun ajan. Valmiste, jossa on karkottava vaikutus, ehkäisee paremmin punkkien kulkeutumisen eläimen mukana sisälle. Tällöin riski punkin siirtymisestä eläimestä ihmiseen pienenee. 

Punkkilääkkeet vertailussa 

Punkkilääkkeet voidaan jakaa kolmeen eri ryhmään annostelutavan perusteella. Nämä kolme ryhmää ovat valeluliuokset, punkkipannat ja suun kautta otettavat tabletit. Tässä vertailussa lääkkeet on jaettu antotavan mukaan näihin kolmeen ryhmään. On lisäksi yksi valmiste, joka sumutetaan eläimeen. Tämä käsitellään valeluliuosten yhteydessä. 

Jokaisessa ryhmässä esittelen Suomessa markkinoilla olevat lääkkeet. Olen koonnut mielestäni valinnan kannalta olennaiset tiedot valmisteyhteenvedoista, pakkausselosteista ja/tai tuotteiden nettisivuilta.  Tavoitteeni on helpottaa lemmikin omistajaa selviytymään punkkilääkeviidakossa. Ensin käsittelen koiralle ja sen jälkeen kissalle sopivat lääkkeet.    

 

KOIRIEN PUNKKILÄÄKKEET

Valeluliuokset

Yhtä poikkeusta lukuun ottamatta valeluliuosten toimintaperiaate on pääpiirteittäin sama. Lääkeaine sitoutuu ihoon ja karvoihin, ja punkki kuolee ollessaan kontaktissa niihin. Tällä tavoin toimivien valmisteiden vaikutusaika on 4 viikkoa. Fluralaneeri (kauppanimi Bravecto paikallisvaleluliuos) tekee tähän poikkeuksen. Kyseisen valmisteen vaikuttava aine imeytyy verenkiertoon ja punkin tulee purra koiraa, jotta se kuolee. Tämän lääkkeen vaikutusaika on 12 viikkoa.

 

punkkilääke niskaan koiralle


Fiproniili, kauppanimiä  Exproline vet, Effipro, Frontline comp, Frontline vet 

RESEPTIVAPAA LÄÄKE

Vaikutusaika: 4 viikkoa

      • Vaikutustapa: tappava

        • Lapset: Lasten ei tule antaa olla kosketuksissa koiraan ennen kuin antokohta on kuivunut. Tästä syystä on suositeltavaa, että eläintä ei hoideta päivällä vaan alkuillasta, eikä juuri lääkityn eläimen anneta nukkua omistajan, varsinkaan lapsen, kanssa.

          • Muut lemmikit: Valmiste on turvallinen kissoille, mutta on myrkyllinen kaneille. 

            • Uiminen/peseminen: Runsas uiminen ja peseminen voivat vaikuttaa valmisteen tehoon. Eläintä ei tulisi kylvettää tai kastella kahteen vuorokauteen lääkekäsittelyn jälkeen. Fiproniili voi vaikuttaa haitallisesti vedessä eläviin pieneliöihin. Koirien ei saa antaa uida vesistöissä kahteen vuorokauteen käsittelyn jälkeen. 

              • Minkä ikäiselle ja painoiselle koiralle sopiva: Ei saa käyttää 2 kuukautta nuoremmille ja/tai alle 2 kg painoisille koiranpennuille.

                • Tiine- ja imettävä: Frontline vet, Frontline comp ja Fyberix comp valmisteiden turvallisuus on tutkittu, ja näitä voidaan käyttää tiineyden ja imetyksen aikana. Muiden valmisteiden kohdalla tutkimuksia ei ole tehty. Frontline comp ja Fyberix comp valmisteiden mahdollista haitallisuutta alle 8 viikon ikäisille pennuille niiden ollessa kosketuksissa hoitoa saaneen emon kanssa ei kuitenkaan ole dokumentoitu. 

                  • Hinta: Valmisteesta riippuen 6,79 – 12,11 € kuukaudessa 20 kg painoiselle koiralle.

                Permetriini, kauppanimi Exspot vet

                RESEPTIVAPAA LÄÄKE

                    • Vaikutustapa: tappava ja karkoittava

                      • Lapset: Pienten lasten ei tule antaa olla kosketuksissa käsitellyn koiran kanssa noin vuorokauteen lääkkeen laitosta. 

                        • Muut lemmikit: Valmiste on myrkyllistä kissoille. Myrkytys on mahdollinen, jos kissa nuolee n. vuorokauden sisään käsiteltyä koiraa tai nukkuu sen vieressä. 

                          • Uiminen/peseminen: Runsas uiminen tai peseminen voi lyhentää valmisteen tehoamisaikaa eli käsittely voidaan joutua tekemään useammin kuin 4 vko välein. Lääke on myrkyllistä vesieliöille, joten koiraa ei tulisi päästää veteen uimaan tai kahlaamaan 24 tuntiin käsittelyn jälkeen. 

                            • Minkä ikäiselle ja painoiselle koiralle sopiva: Ei saa käyttää alle 5 kg koirilla eikä alle kaksi viikkoisille pennuille. 

                              • Tiine- ja imettävä: Ei saa käyttää. 

                                • Hinta: 22,42 € kuukaudessa 20 kg painoiselle koiralle.

                              Permetriini ja Imidaklopridim, kauppanimi Bayvantic

                              RESEPTIVAPAA LÄÄKE

                              Vaikutusaika: 4 viikkoa

                                  • Vaikutustapa: tappava ja karkoittava

                                    • Lapset: Varsinkaan lasten ei saa antaa käsitellä juuri hoidettua koiraa ennen kuin annostelukohta on täysin kuiva. Tästä voidaan varmistua käsittelemällä eläimet valmisteella esim. iltaisin. Tässä tapauksessa juuri hoidettujen koirien ei saa antaa nukkua yhdessä omistajien eikä varsinkaan lasten kanssa. 

                                      • Muut lemmikit: Valmiste on myrkyllistä kissoille. Kissojen tahattoman altistumisen estämiseksi tulee valmisteella käsitellyt koirat pitää erossa kissoista, kunnes annostelukohta on täysin kuiva. On tärkeätä varmistaa, ettei kissa pääse nuolemaan valmisteella hoidettua koiraa annostelukohdasta. 

                                        • Uiminen/peseminen: Runsas uiminen tai peseminen voi lyhentää valmisteen tehoamisaikaa eli käsittely voidaan joutua tekemään useammin kuin 4 vko välein. Shampoopesua ei tulisi tehdä kahteen viikkoon lääkkeen laitosta. Valmiste on vaarallista vesieliöille eikä koiraa tule päästää uimaan 48 tuntiin lääkkeen laitosta.

                                          • Minkä ikäiselle ja painoiselle koiralle sopiva: Ei saa käyttää alle 7 viikon ikäisillä eikä alle 1,5 kg painoisilla koiranpennuilla.

                                            • Tiine- ja imettävä: Voidaan käyttää tiineyden ja imetyksen aikana.

                                              • Hinta: 16,64 € kuukaudessa 20 kg painoiselle koiralle.


                                            Fluralaneeri, kauppanimi Bravecto paikallisvaleluliuos

                                            RESEPTILÄÄKE

                                            Vaikutusaika: 12 viikkoa

                                                • Vaikutustapa: tappava

                                                  • Lapset: Älä koske tai anna lasten koskea valmisteen antopaikkaan ennen kuin se on kuiva; tämän vuoksi on suositeltavaa käsitellä eläin illalla. Käsiteltyjen eläinten ei saa antaa nukkua samassa sängyssä omistajan kanssa, erityisesti lasten, valmisteen antopäivänä.

                                                    • Muut lemmikit: Valmiste on turvallista kissoille. 

                                                      • Uiminen/peseminen: Älä pese koiraa tai anna koiran mennä veteen uimaan kolmeen päivään käsittelyn jälkeen.

                                                        • Minkä ikäiselle ja painoiselle koiralle sopiva: Ei saa käyttää alle 2 kg koirilla eikä alle 8 viikkoisille pennuille.

                                                          • Tiine- ja imettävä: Voidaan käyttää tiineyden ja imetyksen aikana.

                                                          • Hinta: 15,22 € kuukaudessa 20 kg painoiselle koiralle.

                                                          Permetriini, pyriproksifeenia, dinotefuraani, kauppanimi Vectra 3D

                                                          RESEPTIVAPAA LÄÄKE 

                                                              • Vaikutustapa: tappava ja karkottava

                                                                • Lapset: Lasten ei tulisi antaa käsitellä koiraa vähintään neljään tuntiin annostelun jälkeen. Annostelupäivänä koiran ei tulisi antaa nukkua omistajien, erityisesti lasten kanssa.

                                                                  • Muut lemmikit: Lääke on myrkyllistä kissoille. Kissat tulee pitää erossa vastakäsitellyistä koirista. Tärkeää on, että valmiste on ehtinyt kuivumaan kunnolla. 

                                                                    • Uiminen/peseminen: Toistuvat pesut tai koiran kastuminen 48h annostelusta voi lyhentää valmisteen tehoamisaikaa eli käsittely voidaan joutua tekemään useammin kuin 4 vko välein. Hoidettuja koiria ei tulisi päästää uimaan ennen kuin 48 tuntia on kulunut hoidosta, sillä valmiste voi vahingoittaa vesieliöitä. 

                                                                      • Minkä ikäiselle ja painoiselle koiralle sopiva: Ei saa käyttää alle 1,5 kg koirilla eikä alle 7 viikkoisille pennuille. 

                                                                        • Tiine- ja imettävä: Ei 

                                                                          • Hinta: 13,97 € kuukaudessa 20 kg painoiselle koiralle.

                                                                        Fibroniili ja permetriini, kauppanimi Frontect 

                                                                        RESEPTIVAPAA LÄÄKE 

                                                                        Vaikutusaika: 4 viikkoa 

                                                                            • Vaikutustapa: tappava ja karkoittava

                                                                              • Lapset: Valmisteella käsiteltyjä eläimiä ei saa käsitellä ennen kuin valmisteen levityskohta on kuivunut. Lapset eivät saa leikkiä valmisteella käsiteltyjen eläinten kanssa ennen kuin levityskohta on kuivunut. Tästä syystä suositellaan, että lääkettä laitetaan alkuillasta. Valmisteella äskettäin käsiteltyjen eläinten ei pidä nukkua omistajien kanssa, varsinkaan lasten kanssa.

                                                                                • Muut lemmikit: Valmiste on myrkyllistä kissoille. Lääkkeellä käsitellyt koirat tulee pitää erillään kissoista, kunnes käsitelty kohta on kuivunut. On tärkeää varmistaa, että kissa ei pääse nuolemaan koiraa tällä valmisteella käsitellystä kohdasta. Valmiste on myrkyllistä myös kaneille. 

                                                                                  • Uiminen/peseminen: Runsas uiminen tai peseminen voi lyhentää valmisteen tehoamisaikaa eli käsittely voidaan joutua tekemään useammin kuin 4 vko välein. Koira ei saa uida eikä sitä saa pestä sampoolla 48 tuntiin lääkkeen laitosta. 

                                                                                    • Minkä ikäiselle ja painoiselle koiralle sopiva: Ei saa käyttää alle 2 kg koirilla eikä alle 8 viikkoisille pennuille. 

                                                                                      • Tiine- ja imettävä: Ei 

                                                                                        • Hinta: 12,86 € kuukaudessa 20 kg painoiselle koiralle.

                                                                                      Fibroniili sumute, kauppanimi Frontline vet sumute iholle. HUOM! Tämä on sumute. 

                                                                                      RESEPTIVAPAA LÄÄKE

                                                                                      Vaikutusaika: 4 viikkoa 

                                                                                          • Vaikutustapa: tappava

                                                                                            • Lapset: Lasten ei tule antaa olla kosketuksissa koiraan ennen kuin koko turkki on kuivunut. Tästä syystä on suositeltavaa, että eläintä ei hoideta päivällä vaan alkuillasta, eikä juuri lääkityn eläimen anneta nukkua omistajan, varsinkaan lapsen kanssa.

                                                                                              • Muut lemmikit: Valmiste on turvallinen kissoille.

                                                                                                • Uiminen/peseminen: Runsas uiminen ja peseminen voivat vaikuttaa valmisteen tehoon. Eläintä ei tulisi kylvettää tai kastella kahteen vuorokauteen lääkekäsittelyn jälkeen. 

                                                                                                  • Minkä ikäiselle ja painoiselle koiralle sopiva: Ei saa käyttää 2 kuukautta nuoremmille ja/tai alle 2 kg painoisille koiranpennuille

                                                                                                    • Tiine- ja imettävä: Ei. 

                                                                                                      • Hinta: 22,59 € kuukaudessa 20 kg painoiselle pitkäkarvaiselle koiralle, lyhytkarvaiselle hinta puolet halvempi. 

                                                                                                     

                                                                                                    Punkkipannat

                                                                                                    Punkkipannoista vapautuu lääkeaineita koiran iholle sekä turkkiin, ja punkki kuolee ollessaan kontaktissa niihin. 

                                                                                                    punkkipanta koiralle


                                                                                                    Imidaklopridi ja Flumetriini, kauppanimi Seresto

                                                                                                    RESEPTIVAPAA LÄÄKE

                                                                                                    Vaikutusaika: 8 kuukautta 

                                                                                                        • Vaikutustapa: tappava ja karkoittava

                                                                                                          • Lapset: Pantaa käyttävät eläimet eivät saa nukkua omistajien vuoteissa, etenkään lasten vuoteissa. Pienten lasten ei pidä antaa leikkiä pannalla tai panna sitä suuhunsa.

                                                                                                            • Muut lemmikit: Valmiste on turvallinen kissoille. 

                                                                                                              • Uiminen/peseminen: Panta on vedenkestävä ja sen teho säilyy, vaikka eläin kastuisi. Runsas uiminen tai peseminen voi kuitenkin lyhentää valmisteen tehoamisaikaa (eli pannan teho ei mahdollisesti riitä 8 kuukautta). 

                                                                                                                • Minkä ikäiselle ja painoiselle koiralle sopiva: Ei saa käyttää alle 7 viikon ikäisille koiranpennuille.

                                                                                                                  • Tiine- ja imettävä: Ei 

                                                                                                                    • Hinta: 8,55 € kuukaudessa 20 kg painoiselle koiralle.

                                                                                                                  Deltametriini, kauppanimi Scalibor vet, Canishield Vet

                                                                                                                  RESEPTIVAPAA LÄÄKE

                                                                                                                  Vaikutusaika: 5-6 kuukautta 

                                                                                                                      • Vaikutustapa: tappava 

                                                                                                                        • Lapset: On huolehdittava siitä, etteivät pienet lapset ole pitkään kiinteässä kosketuksessa, esim. nuku, pantaa käyttävän lemmikin kanssa. Älä anna lasten käsitellä pantaa, leikkiä sen kanssa tai laittaa sitä suuhun.

                                                                                                                          • Muut lemmikit: Deltametriini on myrkyllistä kissoille, mutta pantaa voidaan käyttää koirilla myös talouksissa, joissa on kissa. Kissa ei saa kuitenkaan olla läheisessä kontaktissa koiraan. 

                                                                                                                            • Uiminen/peseminen: Teho ei vähene, vaikka panta joutuisi satunnaisesti kosketukseen veden kanssa. Panta on kuitenkin aina irrotettava ennen koiran päästämistä uimaan, koska vaikuttava aine on haitallinen kaloille ja muille vedessä eläville eliöille.Koiraa tulee estää joka tapauksessa uimasta ensimmäiset 5 päivää pannan laiton jälkeen. Lääkeaine leviää koiran ihon pinnalla ja turkissa olevaan rasvaan ja shampoopesu vähentää ihon pinnalla ja turkissa olevan rasvan määrää eli koiran peseminen voi vaikuttaa tehoon. 

                                                                                                                              • Minkä ikäiselle ja painoiselle koiralle sopiva: Ei saa käyttää alle 7 viikon ikäisille pennuille.

                                                                                                                                • Tiine- ja imettävä: Voidaan käyttää tiineyden ja imetyksen aikana (näin kerrotaan Scaliborin kohdalla). Laboratoriokokeissa ei ole ilmennyt näyttöä kehityshäiriöistä tai alkiotoksisista (alkiolle myrkyllisistä) vaikutuksista. Eläinlääkevalmisteen turvallisuutta tiineillä koirilla ei kuitenkaan ole selvitetty (näin kerrotaan Cahishieldin kohdalla).

                                                                                                                                  • Hinta: 5,90 € – 8,56 € kuukaudessa riippuen koiran kaulan paksuudesta. 

                                                                                                                                 

                                                                                                                                Suun kautta otettavat tabletit

                                                                                                                                Tableteista vapautuva lääkeaine imeytyy suun kautta ja päätyy eläimen verenkiertoon. Punkin tulee purra koiraa, jotta se altistuu vaikuttavalle aineelle ja kuolee. 

                                                                                                                                punkkitabletti koiralle


                                                                                                                                Fluralaneeri, kauppanimi Bravecto

                                                                                                                                RESEPTILÄÄKE

                                                                                                                                Vaikutusaika: 12 viikkoa 

                                                                                                                                    • Vaikutustapa: tappava

                                                                                                                                      • Lapset: Ei ole merkitystä, koska lääke imeytyy koiran verenkiertoon. 

                                                                                                                                        • Muut lemmikit: Ei ole merkitystä, koska lääke imeytyy koiran verenkiertoon.

                                                                                                                                          • Uiminen/peseminen: Ei ole merkitystä, koska lääke imeytyy koiran verenkiertoon.

                                                                                                                                            • Minkä ikäiselle ja painoiselle koiralle sopiva: Ei saa käyttää alle 2 kg koirilla eikä alle 8 viikkoisille pennuille. 

                                                                                                                                              • Tiine- ja imettävä: Voidaan käyttää tiineyden ja imetyksen aikana.

                                                                                                                                                • Hinta: 14,54 € kuukaudessa 20 kg painoiselle koiralle (ostettaessa suurempi pakkauskoko).

                                                                                                                                              Lotilaneeri, kauppanimi Credelio 

                                                                                                                                              RESEPTILÄÄKE

                                                                                                                                              Vaikutusaika: 4 viikkoa

                                                                                                                                                  • Vaikutustapa: tappava

                                                                                                                                                    • Lapset: Ei ole merkitystä, koska lääke imeytyy koiran verenkiertoon. 

                                                                                                                                                      • Muut lemmikit: Ei ole merkitystä, koska lääke imeytyy koiran verenkiertoon.

                                                                                                                                                        • Uiminen/peseminen: Ei ole merkitystä, koska lääke imeytyy koiran verenkiertoon.

                                                                                                                                                          • Minkä ikäiselle ja painoiselle koiralle sopiva: Ei saa käyttää alle 1,3 kg koirilla eikä alle 8 viikkoisille pennuille. 

                                                                                                                                                            • Tiine- ja imettävä: Ei saa käyttää. 

                                                                                                                                                              • Hinta: 11,90 € kuukaudessa 20 kg painoiselle koiralle.

                                                                                                                                                            Afoksolaneeri, kauppanimi NexGard 

                                                                                                                                                            RESEPTILÄÄKE

                                                                                                                                                            Vaikutusaika: 4 viikkoa 

                                                                                                                                                                • Vaikutustapa: tappava

                                                                                                                                                                  • Lapset: Ei ole merkitystä, koska lääke imeytyy koiran verenkiertoon. 

                                                                                                                                                                    • Muut lemmikit: Ei ole merkitystä, koska lääke imeytyy koiran verenkiertoon.

                                                                                                                                                                      • Uiminen/peseminen: Ei ole merkitystä, koska lääke imeytyy koiran verenkiertoon.

                                                                                                                                                                        • Minkä ikäiselle ja painoiselle koiralle sopiva: Ei saa käyttää alle 2 kg koirilla eikä alle 8 viikkoisille pennuille. 

                                                                                                                                                                          • Tiine- ja imettävä: Ei saa käyttää.

                                                                                                                                                                            • Hinta: 11,44 € kuukaudessa 20 kg painoiselle koiralle (ostettaessa suurempi pakettikoko).
                                                                                                                                                                           

                                                                                                                                                                          Sarolaneeri, kauppanimi Simparica

                                                                                                                                                                          RESEPTILÄÄKE

                                                                                                                                                                          Vaikutusaika: 4 viikkoa 

                                                                                                                                                                              • Vaikutustapa: tappava

                                                                                                                                                                                • Lapset: Ei ole merkitystä, koska lääke imeytyy koiran verenkiertoon. 

                                                                                                                                                                                  • Muut lemmikit: Ei ole merkitystä, koska lääke imeytyy koiran verenkiertoon.

                                                                                                                                                                                    • Uiminen/peseminen: Ei ole merkitystä, koska lääke imeytyy koiran verenkiertoon.

                                                                                                                                                                                      • Minkä ikäiselle ja painoiselle koiralle sopiva: Ei saa käyttää alle 1,3 kg koirilla eikä alle 8 viikkoisille pennuille. 

                                                                                                                                                                                        • Tiine- ja imettävä: Ei 

                                                                                                                                                                                          • Hinta: 11,27 € kuukaudessa 20 kg painoiselle.
                                                                                                                                                                                         
                                                                                                                                                                                         

                                                                                                                                                                                        KISSAT

                                                                                                                                                                                         
                                                                                                                                                                                         

                                                                                                                                                                                        Valeluliuokset

                                                                                                                                                                                        Yhtä poikkeusta lukuun ottamatta valeluliuosten toimintaperiaate on pääpiirteittäin sama. Lääkeaine sitoutuu ihoon ja karvoihin, ja punkki kuolee ollessaan kontaktissa niihin. Tällä tavoin toimivien valmisteiden vaikutusaika on 4 viikkoa. Fluralaneeri (kauppanimi Bravecto paikallisvaleluliuos) tekee tähän poikkeuksen. Kyseisen valmisteen vaikuttava aine imeytyy verenkiertoon ja punkin tulee purra kissaa, jotta se kuolee. Tämän lääkkeen vaikutusaika on 12 viikkoa. 


                                                                                                                                                                                        Fibroniili, kauppanimiä  Exproline vet, Effipro, Frontline comp, Frontline vet 

                                                                                                                                                                                        RESEPTIVAPAA LÄÄKE

                                                                                                                                                                                        Vaikutusaika: 4 viikkoa 

                                                                                                                                                                                        • Vaikutustapa: tappava

                                                                                                                                                                                            • Lapset: Lasten ei tule antaa olla kosketuksissa kissaan ennen kuin antokohta on kuivunut. Tästä syystä on suositeltavaa, että eläintä ei hoideta päivällä vaan alkuillasta, eikä juuri lääkityn eläimen anneta nukkua omistajan, varsinkaan lapsen, kanssa.

                                                                                                                                                                                              • Muut lemmikit: Valmiste on myrkyllistä kaneille.

                                                                                                                                                                                                • Peseminen: Toistuva peseminen voi vaikuttaa valmisteen tehoon. Eläintä ei tulisi kastella kahteen vuorokauteen lääkekäsittelyn jälkeen.

                                                                                                                                                                                                  • Minkä ikäiselle ja painoiselle kissalle sopiva: Ei saa käyttää 2 kuukautta nuoremmille ja/tai alle 1 kg painoisille kissanpennuille 

                                                                                                                                                                                                    • Tiine- ja imettävä: Frontline vet, Frontline comp ja Fyberix comp valmisteiden osalta turvallisuus on tutkittu ja näitä voidaan käyttää tiineyden ja imetyksen aikana. Muiden valmisteiden kohdalla tutkimuksia ei ole tehty. Frontline comp ja Fyberix comp valmisteiden mahdollista haitallisuutta alle 8 viikon ikäisille pennuille niiden ollessa kosketuksissa hoitoa saaneen emon kanssa ei kuitenkaan ole dokumentoitu. 

                                                                                                                                                                                                      • Hinta: valmisteesta riippuen 5,78 € – 10,48 € kuukaudessa.  

                                                                                                                                                                                                    Fibroniili sumute, kauppanimi Frontline vet sumute iholle

                                                                                                                                                                                                    RESEPTIVAPAA LÄÄKE

                                                                                                                                                                                                    Vaikutusaika: 4 viikkoa

                                                                                                                                                                                                        • Vaikutustapa: tappava

                                                                                                                                                                                                          • Lapset: Lasten ei tule antaa olla kosketuksissa kissaan ennen kuin koko turkki on kuivunut. Tästä syystä on suositeltavaa, että eläintä ei hoideta päivällä vaan alkuillasta, eikä juuri lääkityn eläimen anneta nukkua omistajan, varsinkaan lapsen kanssa.

                                                                                                                                                                                                            • Muut lemmikit: Valmiste on myrkyllistä kaneille.

                                                                                                                                                                                                              • Minkä ikäiselle ja painoiselle kissoille sopiva: Ei saa käyttää 2 kuukautta nuoremmille ja/tai alle 1 kg painoisille kissan pennuille.

                                                                                                                                                                                                                • Tiine- ja imettävä: Ei. 

                                                                                                                                                                                                                  • Hinta: 6,37 € kuukaudessa 4 kg painoiselle pitkäkarvaiselle kissalle, lyhytkarvaiselle hinta puolet halvempi. 

                                                                                                                                                                                                                Fluralaneeri, kauppanimi Bravecto paikallisvaleluliuos

                                                                                                                                                                                                                RESEPTILÄÄKE

                                                                                                                                                                                                                Vaikutusaika: 12 viikkoa 

                                                                                                                                                                                                                    • Vaikutustapa: tappava

                                                                                                                                                                                                                      • Lapset: Älä koske tai anna lasten koskea valmisteen antopaikkaan ennen kuin se on kuiva; tämän vuoksi on suositeltavaa käsitellä eläin illalla. Käsiteltyjen eläinten ei saa antaa nukkua samassa sängyssä omistajan kanssa, erityisesti lasten, valmisteen antopäivänä.

                                                                                                                                                                                                                        • Muut lemmikit:

                                                                                                                                                                                                                          • Minkä ikäiselle ja painoiselle kissoille sopiva: Ei saa käyttää alle 1,2 kg kissoille eikä alle 11 viikkoisille pennuille. 

                                                                                                                                                                                                                            • Tiine- ja imettävä: Ei

                                                                                                                                                                                                                              • Hinta: 13,08 € kuukaudessa 4 kg painoiselle kissalle.

                                                                                                                                                                                                                             

                                                                                                                                                                                                                            Punkkipannat

                                                                                                                                                                                                                            Punkkipannoista vapautuu lääkeaineita kissan iholle sekä turkkiin, ja punkki kuolee ollessaan kontaktissa niihin. 


                                                                                                                                                                                                                            Imidaklopridi ja Flumetriini, kauppanimi Seresto

                                                                                                                                                                                                                            RESEPTIVAPAA LÄÄKE

                                                                                                                                                                                                                            Vaikutusaika: 8 kuukautta 

                                                                                                                                                                                                                                • Vaikutustapa: tappava ja karkoittava

                                                                                                                                                                                                                                  • Lapset: Pantaa käyttävät eläimet eivät saa nukkua omistajien vuoteissa, etenkään lasten vuoteissa. 

                                                                                                                                                                                                                                    • Muut lemmikit:

                                                                                                                                                                                                                                      • Minkä ikäiselle ja painoiselle kissalle sopiva: Ei saa käyttää alle 10 viikon ikäisille kissanpennuille.

                                                                                                                                                                                                                                        • Tiine- ja imettävä: Ei  

                                                                                                                                                                                                                                          • Hinta: 7,92 € kuukaudessa.

                                                                                                                                                                                                                                         

                                                                                                                                                                                                                                        Suun kautta otettavat tabletit

                                                                                                                                                                                                                                        Tableteista vapautuva lääkeaine imeytyy suun kautta ja päätyy eläimen verenkiertoon. Punkin tulee purra kissaa, jotta se altistuu vaikuttavalle aineelle ja kuolee. 


                                                                                                                                                                                                                                        Lotilaneeri, kauppanimi Credelio 

                                                                                                                                                                                                                                        RESEPTILÄÄKE

                                                                                                                                                                                                                                        Vaikutusaika: 4 viikkoa

                                                                                                                                                                                                                                            • Vaikutustapa: tappava 

                                                                                                                                                                                                                                              • Lapset: Ei ole merkitystä, koska lääke imeytyy kissan verenkiertoon. 

                                                                                                                                                                                                                                                • Muut lemmikit:

                                                                                                                                                                                                                                                  • Minkä ikäiselle ja painoiselle kissalle sopiva: Ei saa käyttää alle 0,5 kg kissoilla eikä alle 5 kk ikäisillä kissan pennuilla (huom. suositusikä koskee vain käyttöä punkkien torjuntaan). 

                                                                                                                                                                                                                                                    • Tiine- ja imettävä: Ei  

                                                                                                                                                                                                                                                      • Hinta: 9,15 € kuukaudessa 4 kg painoiselle kissalle ostettaessa suurempi pakkauskoko. 

                                                                                                                                                                                                                                                     

                                                                                                                                                                                                                                                    Muita punkkilääkkeitä koirille ja kissoille

                                                                                                                                                                                                                                                    Markkinoillla on myös seuraavat punkkien häätöön soveltuvat valmisteet: 

                                                                                                                                                                                                                                                        • Afoksolaneeri, milbemysiinioksiimi, kauppanimi Nexgard spectra (koirille)

                                                                                                                                                                                                                                                        • Fiproniili, S-metopreeni, Eprino-mektiini, Pratsikvanteeli , kauppanimi Broadline (kissoille)

                                                                                                                                                                                                                                                        • Selamektiini, sarolaneeri, kauppanimi Stronghold Plus (kissoille)

                                                                                                                                                                                                                                                      Näitä valmisteita ei ole käsitelty artikkelissa, koska ne eivät ole tarkoitettu yksinään punkkihäätöön.

                                                                                                                                                                                                                                                      HUOM! Muistathan lukea huolellisesti pakkauselosteen ennen lääkkeen käyttöä ja varmistaa tuotteen sopivuus lemmikillesi. Pakkausselosteesta löydät mm. lisätietoja valmisteiden käsittelystä ja varotoimista. 

                                                                                                                                                                                                                                                      Lähteet: 

                                                                                                                                                                                                                                                      Artikkelissa mainittujen lääkkeiden pakkausselosteet ja valmisteyhteenvedot. Artikkelissa on mainittu ne ulkoloislääkkeet, jotka löytyvät Lääketietokeskuksen julkaisemasta vuoden 2022 Pharmaca Fennica Veterinaria:sta. 

                                                                                                                                                                                                                                                      www.frontline.fi (maaliskuu 2019)

                                                                                                                                                                                                                                                      www.exspot.fi (maaliskuu 2019)

                                                                                                                                                                                                                                                      http://www.scalibor.fi (maaliskuu 2019)

                                                                                                                                                                                                                                                      MSD Animal Health henkilökohtainen tiedonanto 

                                                                                                                                                                                                                                                      Hintatiedot: https://www.yliopistonverkkoapteekki.fi 

                                                                                                                                                                                                                                                      Jaa

                                                                                                                                                                                                                                                      Tämä sivusto käyttää evästeitä. Käyttämällä tätä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Sulje