Home Koiran korvatulehdus Koiran ja kissan korvapunkki – oireet ja lääkehoito

Koiran ja kissan korvapunkki – oireet ja lääkehoito

by Sara
Koiran ja kissan korvapunkki

Koiran ja kissan korvapunkki

 

Korvapunkki on yleisin kissojen korvatulehduksen aiheuttaja. Korvapunkkeja tavataan myös koirilla, mutta niillä se on korvatulehduksen aiheuttajana harvinaisempi kuin kissoilla. Tässä artikkelissa käydään läpi, millainen korvapunkki on, miten saadaan selville, onko lemmikillä korvapunkkeja sekä korvapunkin häätö. 

 

Korvapunkki yleistä

Korvapunkit ovat valkoisia, ja aikuiset yksilöt ovat kooltaan noin 0,3-0,5 mm. Ne elävät korvakäytävässä, mutta toisinaan niitä voidaan tavata myös muualla iholla mm. pään ja hännän alueella. 

Korvapunkki voi tarttua kissan ja koiran lisäksi myös frettiin. Yksittäisissä raporteissa korvapunkin on todettu aiheuttaneen ihmiselle iho- ja korvaongelmia. Korvapunkit ovat maailmanlaajuisesti yleinen ongelma kissoilla ja koirilla eli ihmisille se todennäköisesti aiheuttaa ongelmia vain hyvin harvoin. 

 

Korvapunkin oireet kissalla

Tyypillisimmät korvapunkin oireet kissalla ovat runsas määrä ruskeaa kahvinporomaista eritettä korvissa sekä korvien kutina. Korvien kutina ilmenee raapimisena ja pään pudisteluna. Pään alueella saattaa esiintyä haavaumia raapimisen seurauksena. 

Vanhemmilla kissoilla korvapunkkitartunta voi olla täysin oireeton, kun taas nuorilla kissoilla tummaa eritettä on yleensä runsaasti ja korvat kutiavat paljon. Kissa voi myös allergisoitua punkkien eritteille, ja tällöin vain muutama yksittäinen punkki voi aiheuttaa voimakkaat oireet.

 

korvapunkki.tummaa.eritettä

Korvapunkkitartunta kissan korvassa. Erite on tummaa ja ”kahvinporomaista”. 

 

Korvapunkin oireet koiralla 

Koirilla tavataan harvoin kissoille tyypillistä runsasta määrä kahvinporomaista eritettä. Koiralla runsas määrä tummaa eritettä korvissa on todennäköisemmin oire bakteeri- tai/ja hiivatulehduksesta kuin korvapunkeista. Lue koiran korvatulehduksesta artikkelista Koiran korvatulehdus miksi koira saa korvatulehduksen?

Koirilla on kissoihin verrattuna yleensä vain vähäinen määrä punkkeja, mutta pienikin määrä punkkeja voi aiheuttaa voimakasta korvien kutinaa. Kutina ilmenee korvien raapimisena ja ravisteluna. 

Aikuisilla koirilla oireet voivat olla hyvin vähäiset tai niitä ei havaita lainkaan. Nuorilla koirilla puolestaan oireet voivat olla hyvinkin voimakkaat. Koira voi kissan tavoin myös allergisoitua punkkien eritteille, ja tällöin vain muutama yksittäinen punkki voi aiheuttaa voimakkaat oireet. 

 

Korvapunkin diagnosointi eli miten saada selville onko koiralla tai kissalla korvapunkkeja 

On useita tapoja selvittää, onko koiralla tai kissalla korvapunkkeja. Diagnoosiin on mahdollista päästä myös kotikonstein. Klinikalla korvapunkki voidaan diagnosoida korvalampun avulla, video-otoskopialla tai ottamalla näyte korvasta ja mikroskopoimalla se. 

Osa menetelmistä on luotettavampia kuin toiset. Luotettava tapa todeta korvapunkit, on ottaa näyte korvasta kyretillä, ja katsoa saatu näyte mikroskoopilla. Tätä tapaa on hyvä käyttää, jos epäilys korvapunkista on vahva, mutta muilla tavoin korvapunkkeja ei ole saatu kiinni. 

 

Kotikonstit korvapunkin diagnosoimiseen

  • Korvassa olevaa tummaa eritettä tarkkaan katsomalla voi havaita siinä liikettä. Liike on merkki korvapunkkien olemassaolosta. Tämä voidaan nähdä paljaalla silmällä, mutta suurennuslasista on apua. 
  • Korvassa olevaa eritettä laitetaan tummalle alustalle. Korvapunkit ovat valkoisia eli suurennuslasin avulla on mahdollista nähdä valkoisia liikkuvia täpliä. 

 

Korvapunkin hoito

Korvapunkin hoidossa tärkeintä on lääkitä eläin korvapunkkeihin tehoavalla lääkkeellä. Korvapunkin häätöön soveltuvat lääkkeet ovat lueteltu seuraavassa kappaleessa. 

Korvapunkkien häätö lääkkeillä on tehtävä jokaiselle perheen kissalle sekä koiralle (ja fretille). Kaikkien perheen kissojen ja koirien hoito on tärkeää, vaikka oireita olisi vain yhdellä. Korvapunkkitartunta voi olla myös oireeton. Oireeton eläin voi tartuttaa aina uudestaan ja uudestaan muut, ja siksi kaikki eläimet on hoidettava. 

Lääkityksen lisäksi suositellaan eläimen petipaikan, häkin ja turkinhoitovälineiden huolellista puhdistamista. 

Korvakäytävässä olevat korvapunkit ja niiden eritteet voivat saada aikaan korvatulehduksen. Tällöin ei riitä vain korvapunkkien häätö lääkkeillä, vaan korvatulehdus on myös hoidettava. 

Pitkään jatkunut ja hoitamaton korvapunkkitartunta voi saada aikaan muutoksia korvakäytävän pinnan rakenteessa. Muutokset korvakäytävässä altistavat bakteerien ja/tai hiivan aiheuttamille korvatulehduksille. Omalla vastaanotollani tyypillinen potilas, joka kärsii tästä ongelmasta, on löytökissa. Kissalla on alun perin todettu korvapunkkitartunta, joka on hoidettu asianmukaisesti lääkkein. Tämän jälkeen kissa saa kuitenkin toistuvia korvatulehduksia, vaikka korvapunkkeja ei enää todeta. Oman kokemukseni mukaan usein osana ongelmaa on korvakäytävään korvapunkkien ja korvatulehduksen seurauksena kovaksi paakuksi pakkautunut erite. 

 

Korvapunkki lääkkeet

Suomessa korvapunkin häätöön rekisteröityjä lääkkeitä: 

  • yhdistelmälääke, joka sisältää imidaklopridia ja moksidektiinia (kauppanimi Advocate)
  • selamektiini (kauppanimiä Stronghold, Evicto)
  • ivermektiini (kauppanimi Otimectin)
  • isoksatsoliinit, jotka ovat rekisteröity korvapunkin häätöön ovat kauppanimiltä Simparica ja Bravecto valeluliuos  

Näiden lisäksi mm. fibroniililla (kauppanimiä mm. Effipro, Exproline, Frontline), ja muilla isoksatsoliineilla (kauppanimiä Bravecto ja Nexgard) on tehoa myös korvapunkkeihin, mutta näitä valmisteita ei ole rekisteröity suomessa korvapunkin häätöön. 

Aikaisemmin suomessa on ollut myynnissä myös Otita para vet -valmiste, mutta sen myynti on lopetettu. 

 

Lähteet: 

Saari S, Näreaho A, Nikander S. Elinympäristönä koira -koiran loiset ja loissairaudet. 1. p. Fennovet Oy, Helsinki 2016.

Miller WH, Griffin CE, Campbell KL. Small Animal Dermatology. 7. p. Sauders Elsevier, Missouri 2013.

Harvey RG, Paterson S. Otitis Externa -An Essential Guide to Diagnosis and Treatment. 1. p. Taylor & Francis Group, Boca Raton 2014.

Taylor MA, Coop RL, Wall RL. Veterinary Parasitology. 3. p. Blackwell Publishing, Oxford 2007. 

Combarros D, Boncea AM, Brement T, Bourdeau P, Bruet V. Comparison of three methods for the diagnosis of otoacariasis due to Otodectes cynotis in dogs and cats.Veterinary Dermatology 2019, 30:334-336.

Yang C, Huang HP. Evidence-based veterinary dermatology: a review of published studies of treatments for Otodectes cynotis (ear mite) infestation in cats. Veterinary Dermatology 2016, 27:221-234.

Becskei C, Cuppens O, Mahabir SP. Efficacy and safety of sarolaner in the treatment of canine ear mite infestation caused by Otodectes cynotis: a non-inferiority study. Veterinary Dermatology 2018, 29:100-103.

Machado MA, Campos DR, Lopes NL, Bastos IPB, Botelho CB, Correia TR, Scott FB, Fernandes JI.ke RKA, Frenais R, Heckeroth AR. Efficacy of afoxolaner in the treatment of otodectic mange in naturallyinfested cats. Veterinary Parasitology 2018, 256:29-31.

Taenzler J, Vos C, Roepke RKA, Frenais R, Heckeroth AR. Efficacy of fluralaner against Otodectes cynotis infestations in dogs and cats. Parasites & Vectors 2017, 10:30.

Artikkelissa mainittujen lääkkeiden pakkausselosteet ja valmisteyhteenvedot.

Jaa

Tutustu myös seuraaviin artikkeleihin

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Käyttämällä tätä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Sulje